ESITTELY AJANKOHTAISTA YRITYKSET TIETOLAARI YHTEYDENOTTO

PK-yritysten valmistelurahoitus
Tekesin pienemmät pk-yritysten innovaatiotoiminnan valmisteluun liittyvät rahoituspäätökset (max. 15 000 euroa) tehdään ELY-keskuksissa. Valmistelurahoituksella autetaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä valmistelemaan varsinaisia kehittämishankkeitaan ja selvittämään omia menestymismahdollisuuksiaan. Sen turvin yritys voi ostaa asiantuntijapalveluita, joilla selvitetään esimerkiksi liiketoiminnan käynnistymisedellytyksiä, kilpailukykyä tai kansainvälistymismahdollisuuksia tai muuta yritystoiminnan kehittämistä. Valmistelurahoitusta myönnetään enintään 70 % hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista, max. 15 000 euroa. 

Eurostars-haku
Eurostars on erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten tutkimus- ja kehitystyötä tukeva ja rahoittava eurooppalainen ohjelma. Projekteihin voivat osallistua pienet ja keskisuuret kasvuyritykset, jotka investoivat vähintään kymmenen prosenttia liikevaihdostaan tai henkilöresursseistaan tutkimukseen ja kehitykseen. Projektiryhmässä tulee olla osallistujia vähintään kahdesta Eurostarsissa mukana olevasta maasta. Yritykset voivat lähettää hakemuksia Eurostars-ohjelmaan miltä tahansa aihealueelta ja projektien aikana yritysten on tarkoitus kehittää tuotteita, prosesseja ja palveluja, jotka ovat jo lähellä markkinoita. Projektit voivat olla kestoltaan enintään kolmivuotisia ja niiden tulosten odotetaan olevan markkinoilla parissa vuodessa. Haku on jatkuva. Lisätietoja: EUREKA-projektikoordinaattori Kirsi Vähä-Pietilä (kirsi.vaha-pietila@tekes.fi, puh. 010 60 55730)

 

                                                                                 framilogo

Semio Interactive